Kirjautuminen

Tervetuloa sivustolle!

Kiitos käynnistäsi!

V. 2009 METSÄKARTANO

V. 2009 METSÄKARTANO

V. 2009 METSÄKARTANO

Rautavaaran retkelle osa kerholaisista valmistautui suosiolla ajamaan kumipyörillä. Kelkoilla molempiin suuntiin ajavia oli tänä vuonna vähemmän innokkaita. Suonenjoelta, Kärkkäälästä, Kuopiosta ja Karttula-Airaksela suunnalta löytyi kuitenkin muutamia urhoja! Kelkat jakaantui kolmeen ryhmään. Ensimmäisen kerran tapasimme Kuopion ABC-huoltoasemalla!  Kelkkoja oli kymmenkunta. Huoltojoukot tuli paikalle isojen peräkärryjen kanssa. Kahvien ja reittisuunnittelun jälkeen suuntasimme Pajalahteen. Siellä tankkasimme miehet ja kelkat! Matka jatkui Kinahmin kautta Nilsiän Tahkolle.

 

Tahkolta pystyi valitsemaan kaksi reittiä. Molemmat vaihtoehdot tuli katsottua eri ryhmien osalta. Reitillä oli pattia niin kuin pitääkin ja matka jatkui kohti majapaikkaa. Seuraava huilaustauko oli Rautavaaralla, jossa jälleen tankattiin. Metsäkartanolle oli matkaa vajaa 20 km, josta saatiin videokuvaa kypäräkamerasta. Menomatkasta kertyi 200 - 230 km.             Perillä oltiin hyvissä ajoin. Huoltojoukoilla ei ollut liikaa töitä. Aikaa jäi reilusti saunomiseen ennen ruokailua. Huoneet oli varustettu kelkkamiehille sopivilla varusteilla, kuten rullatuolilla ja WC:ssä oli myös tarvittavat apuvälineet.

 

Saunassa oli lämmin tunnelma: Ei me saada selvyyttä, mikä on paras kelkkamerkki: Kaikkihan sen tietää ; )

 

Epen ja Matin Saunatarina:

"Kelkkamies ajeli pitkin järven selkää ja huomasi naisen viittoilevan hänelle. Kelkkamies kurvasi oitis naisen luo ja kysäisi, että mitä on asiaa. Nainen kertoi olevansa menossa vastarannalla häämöttävään taloon ja huomasi voimiensa ehtyvän kesken matkan umpisessa kävellessään. Hän lupasi korvata kelkkamiehelle aiheuttamansa vaivan. Hetkeäkään empimättä kelkkamies lupasi toimittaa naisen perille. Perillä he kävelivät pirttiin ja nainen hyppäsi sänkyyn, veti housunsa pois ja ilmoitti korvaavansa kyydin luonnossa. Kelkkamies katsoi naista ja sanoi: Eipä taida olla antaa takaisin noin isosta.  Nainen, joka ei halunnut olla missään tekemisissä miehen kanssa, halusi kuitenkin lapsen. Hän käveli spermapankkiin ja ilmoitti asiansa. Virkailija ojensi hinnaston ja kehoitti tutustumaan siihen. Aikansa silmäiltyään hinnastoa nainen tiuskaisi virkailijalle, että miksi ihmeessä poikamiehen sperma voi olla noin paljon kalliimpaa kuin ukkomiehen? Käsityö on Suomessa kallista, vastasi virkailija."

 

Saunan jälkeen odotti ruokailu ja kyllähän ateria maistui pitkän päivän jälkeen. Heti kämpille päästyämme pojat virittelivät Karaoke vehkeet valmiiksi ja laulu raikui pitkälle yöhön! Keskustelu jatkui hilpeässä mielenalassa, mistäs muusta kuin kelkkailusta! Aamulla suu oli kuiva, johtuiko laulamisesta vai edellisen päivän hikoilusta! Ykkösryhmällä oli kova kiire kelkan sarviin. Kaikki eivät tainneet tietää mikä on suunta, kai se oli Sotkamo. Reitti muuttui niin huonoksi, että oli paras kääntyä takaisin. Toinen ryhmä yritti Valtimon kautta Nurmekseen. Sieltä loppui merkit ja opasteet. Takaisin kääntyminen oli viisainta. Yllätys, yllätys. Molemmat ryhmät tapasivat Ylä-Luosta:n kaupalla. Kodassa paistettiin makkaraa hyvässä sovussa! Ylä-Luostan kota oli myös sovittu huoltomiesten tapaamispaikaksi! Takaisin Metsäkartanolle ajeltiin kiireemmin tai hitaammin. Ajomatkaa kertyi vain reilu 100 km. Osa kelkoista nostettiin valmiiksi peräkärryihin valmiiksi kotimatkaa varten.

 

Sauna lämpimäksi ja kertaamaan päivän pakettia. Paljastuihan siellä muutakin kuin kelkkahemmojen vehkeet. Ojan pohjaa, puiden suutelua ym.ym. Jätetään yksityiskohdat kertomatta. Niin kuumana oli käyty, että lämmintä suihkuvettä ei riittänyt kaikille. Viimeisille saunojille tuli pikapesu viileällä vedellä! Illan ruokailu oli järjestetty majoitustiloihin Häiden vallattua pääravintolan. Ruoka maistui silti hyvälle ja saatiinhan me mukaan myös silmänruokaa. Tyttöjä pyydettiin illaksi palaamaan meidän tiloihin, tarjolla olisi mm. tanssia ja karaokea! Pari rohkeinta uskalsi tulla katsastamaan, henkilökohtaisen lisäkutsun jälkeen. Junioreita kiinnosti kuitenkin oikean tanssipaikan "Ladyt".. Kuskin löydyttyä tuli lähtö reissun päälle. Aamuyö tuli hetkessä. Lyhyiden yöunien jälkeen odotti vielä kotimatka.

 

Aamupalan jälkeen valmistauduimme vielä loppurutistukseen eli kotimatkaan. 7 kelkan seurueen Sirkon veljekset opastivat kotia kohti hiukan poikkeavia reittejä pitkin. Välillä mentiin suolla, välillä ojan penkalla ja metsäautotietä sekä metsätaipaleitakin löytyi. Reitti tuli Ylä-Luostalle, joka oli tuttu Lauantailta. Säyneisten-kylän läpi lopulta tulimme Juankoskelle. Sirkot jäi sinne. Loput 5 jatkoimme kohti Nilsiää. Pajalahdessa huilasimme vähän aikaa kahvin ja sämpylöiden maistuessa. Siellä kuulimme että yksi Ski-Doo oli sylkenyt alustasta osia kankaalle. Jotain toimintaa Huoltoonkin. Seurue pieneni: Kuopioon jäi pari kelkkaa. Viimeinkin saavuimme Kärkkäälään. kello oli jo 17.30. Ajoin itse vielä autolla Vantaalle ja olin kotona 22.30. Pitkä päivä, Mutta onnistunut reissu!

 

{gallery}2009Metsakartano{/gallery}